Pappa, kiitos, että olit!

Pappa, halusit hakea kaatuneen veljesi heinäkuun helteestä, saattaa hänet kotiseudulle, tutun kirkon viereen sankarihautausmaahan.

Katselet veljeä, joka vähän aikaa sitten seisoi kotipihassa vieressäsi. Silloinkin otettiin valokuva. Siinä toisessa kuvassa te viisi poikaa olitte asepuvuissa, kolmella siskolla oli Lotta-asut. Vanhaisä ja Vanhaäiti ja te kaikki lapset katsotte levollisesti kuvaajaan, arvokkaasti ja nöyrinä. Oulujoki virtaa uomassaan ja rantakoivuissa on pienet lehdet.

Mitä mietit, kun kannattelet paareja? Ajatteletko äitiä ja isää, joiden tiedät lakkaamatta muistavan teitä poikia? Ajatteletko niitä hiihtoretkiä ja kalastusreissuja, joita joskus teitte? Silloin oli vielä toivo ja huolettomuus. Ajatteletko vähän ihmeissäsi ja syyllisenä, miksi sinä itse sait jäädä vielä henkiin? Ajatteletko, että huomenna voi olla sinun vuorosi? Ajatteletko, mitä tapahtuu vaimollesi ja kolmelle lapsellenne, jos kuolet? Käykö ollenkaan mielessäsi, että onko tässä mitään järkeä? Ajatteletko, että kyllä minä vielä näytän teille veljen tappajille? Ajatteletko mitään? Oletko turta ja tyhjä, puutunut kaiken metelin, pelon ja kivun keskellä?

Pappa, on ihme että sinä selvisit. Kolme veljeäsi ei selvinnyt. Minä näin sen Vanhaäitin kasvoista, joilla asui vahamainen ilmeettömyys. Hänen suupielensä kohosivat pieneen hymyyn vain harvoin, silloin kun lapset leikkivät ja hassuttelivat. Silloinkin silmiin jäi hiljainen suru.

Vanhaisä soitti kannelta ja lauloi, sekö häntä auttoi selviytymään?

Mitä teillä puhuttiin, pappa? Saitko koskaan itkeä? Saivatko siskot itkeä? Olitteko koskaan vihaisia siitä, että veljet kuolivat nuorina? Vai miltä se tuntui? Oliko sen enemmänkin ylpeyden aihe? Miten mummi kesti miniänä lasten kanssa surutalossa?

Pappa, en osannut kysyä sinulta näitä kysymyksiä, kun vielä elit. Kysyn näitä nyt ja mietin, millaisia jälkiä sinuun jätti vuosien pelko, varuillaanolo ja uho, kuoleman haju ja suru. Millaisia jälkiä jätti isääni se, että kotiuduit sodasta invalidina, työkyvyttömänä ja särkyneenä? Oliko isällä tilaa olla epävarma poikanen? Kasvoiko hän jo lapsena aikuisen vastuuseen? Ehkä suututkin tällaisista puheista, pappa. Minulle nämä ovat tärkeitä ajatuksia, koska niiden avulla voin ymmärtää itseäni ja vaikuttaa siihen perintöön, jonka lapseni saavat..

Kiitos, pappa, että olit!

_

Kuvateksti: Kersantti Pauli Lukka saattaa kaatuneen veljensä kotiin Pistojoelta. Heinäkuu 1941. HS:n sota-arkistokuva.