Terapia antaa sylin, kirjallisuusterapiassa saa leikkiä
Haastattelija: Mitä terapia on? Sanamieli: Terapiassa ihminen saa sitä ymmärrystä ja myötätuntoa, mitä vaille hän on jäänyt aikaisemmin.
H: Mitä terapiassa tapahtuu? Miten ymmärrystä näytetään? S: Terapiassa puhutaan, mutta se ei ole mitä tahansa jutustelua hyvässä hengessä, vaan se on vaikuttavaa kohtaamista, jossa kumpikin osapuoli kunnioittaa toista ja luottaa toiseen.
H: Miten luottamus syntyy? S: Terapeutin ammattitaito välittyy aivan alussa jo siitä, kuinka hän tutustuu potilaaseen, rakentaa terapiasuhteen rajat, tietää mitä tekee. Sovitaan, missä ja kuinka usein tavataan, kuinka kauan jatketaan, mitä terapia maksaa. Terapeutti arvioi myös, onko hän sopiva potilaalle samoin kuin potilas arvioi terapeutin sopivuutta itselleen. Tarvitaan tarpeeksi samanlaisuutta, samalla aaltopituudella olemista.
Luottamusta ja turvallisuutta luo se, että terapeutti kuuntelee tarkkaan potilaan kertomaa, tarkentaa, rohkaisee. Terapeutti ei tuomitse vaan pitää huolta ja haluaa ymmärtää. Hän luottaa potilaan aitouteen ja rehellisyyteen. Terapeutti myös näyttää sen, että hän kestää kuulemansa eikä hajoa.
H: Entä potilas, tai asiakas, kumpi hän nyt onkaan. Mikä hänen osuutensa on? S: Potilaskaan ei juttele eikä porise, vaan hän tuo keskusteluun kipeitä tai aiemmin vaiettuja asioita. Niissä on mukana vääristyneitä uskomuksia, jotka ovat vahingoittaneet häntä ja vaikeuttaneet elämää.
Miksi pitäisi puhua?
H: Miksi pitäisi puhua ja käsitellä? Eikö puhetta ole jo liiankin paljon? Tarvitaan tekoja. S: Se onkin jännä juttu, että vaietut asiat, kipeät kokemukset, suvun salaisuudet tai tabut eivät lakkaa olemasta, jos niistä ei puhu. Ne ottavat tilansa, aiheuttavat pahoinvointia ja epämääräistä huonoa oloa, vaimentavat iloa ja toivoa. Terapeutti auttaa potilasta löytämään sanoja ja ilmaisuja. Sanat ovat tärkeitä, koska pystymme käsittelemään sellaisia asioita ja tunteita, joilla on oma nimi. "Paha olo" täsmentyy sanoiksi "pelko", "suru", "viha", tai vaikka "nälkä".
H: Terapiassa siis vatvotaan negatiivisia, vanhoja asioita? S: Negatiivisista asioista puhutaan, jotta vahingolliset kertomukset voidaan kyseenalaistaa ja purkaa. Terapiassa käytetään paljon aikaa siihen, että luodaan keinoja uudenlaiseen toimintaan. Uutta luodaan keskustellen, ajatellen ja mielikuvilla, harjoitellen, tekemällä käytännössä jotain toisin. Vanhan purkamisessa ja uuden luomisessa voi käyttää apuna tekstejä, kirjoittamista, kuvien tekemistä, liikettä, draamaa, musiikkia.
Sekä terapeuttia että potilasta ilahduttaa, kun potilas alkaa ajatella: "Ehkä minun ajattelutapani ei olekaan ainoa mahdollinen?" ja "Voisiko se olla toisin?"
H: Siinäkö terapian ydin sitten on? S: Siinä se on, muutos tapahtuu mielen sisällä ja näkyy ulospäin suhteissa itseen ja toisiin.
H: Tuntuu yksinkertaiselta. S: Niin tuntuu, silti purkaminen ja rakentaminen käyvät voimille niin kuin muutkin rakennushommat. Lihaksia jomottaa ja illalla väsyttää. Terapia nostaa tunteet pintaan ja aivot tekevät joskus työtä niin, että se tuntuu kehossa. Aistit aukeavat havaitsemaan omia ja toisten ihmisten mielen liikahduksia.
Terapia opettaa rakastamaan
H: Mitä terapiasta saa? S: Onnistuneen terapiatyöskentelyn jälkeen mielen kuormat ja jarrut ovat pienentyneet. Terapeutti ei voi luvata, että ne häviäisivät kokonaan, ja elämässä tulee jatkuvasti myös uutta lastia. Terapia antaa kuintenkin työkaluja, joilla tarttua kuormiin ja lasteihin. Ihminen oppii tuntemaan riskikohtiaan, oppii rajaamaan ja suojaamaan itseä. Hän tietää, ettei ole huonompi eikä parempi kuin muut ihmiset ja hänen kokemuksensa ja tunteensa ovat arvokkaita siinä missä muidenkin kokemukset. Hän voi oppia rakastamaan itseään ja toisia ihmisiä.
H: Päteekö tämä kaikki myös kirjallisuusterapiaan? S: Kyllä pätee. Kirjallisuusterapia on usein ryhmäterapiaa, mikä antaa lisää näkökulmia ja ryhmän kannattelun. Toki ryhmässä opetellaan myös jakamaan yhteistä kakkua ja ottamaan siitä itselle kuuluva osa. Kirjallisuusterapia antaa luvan leikkiin ja luovuuteen, mistä minä erityisesti pidän.
–