Kuolema kurkistaa

Hellepäivän ilta vie minut hautausmaan suurten puiden varjoon. On siellä muitakin kulkijoita, kastelemassa kukkia ja juttelemassa menneiden kanssa.

Kun ihminen kuolee, jäljelle jäävät surevat häntä eri tavoin. Jokainen sureva menettää erilaisen ihmisen, oikeastaan hän menettää sen yhteyden, mikä hänellä oli elävän läheisen kanssa.

Kuollut ihminen on yhdelle äiti, toiselle puoliso, kolmannelle sisko, neljännelle tytär, jollekin ystävä, työtoveri. Kukin lapsi menettää oman ainutkertaisen äitinsä ja jokaisella on oma surunsa. Omaishoitajana toiminut tytär suree erilaista äitiä kuin toisella mantereella elänyt poika. Se vaikuttaa, millaiset välit lapsella ja vanhemmalla olivat. Tuntuu erilaiselta menettää läheinen ihminen ja ihminen, jonka kanssa ei löytynyt ymmärrystä.

Yksi on viettänyt äidin kanssa pitkiä keskusteluhetkiä, toinen siivonnut äidin kotia, kolmas jatkanut kasvun ja itsenäistymisen prosessia sopivan läheisyyden ja etäisyyden etsinnällä.

Miten saa surra?

Millainen tapa surra on oikea? Jokainen meistä suree omalla tavallaan. Yksi itkee ja kertaa tapahtunutta puhuen, toinen menettää sanat. Joku liikkuu jatkuvasti ja rauhattomasti, joku lamaantuu. Yksi uppoaa työhön, toinen jähmettyy katkeruuteen ja vihaan.

Voiko sanoa, että minun tapani surra on oikein? Voiko surun syvyyttä ja aitoutta mitata sillä, miltä se näyttää? Kenen suru on suurin? Kuka saa surra pisimpään ja syvimmin? Kenen pitäisi siirtyä jo eteenpäin?

Suru muuttaa muotoaan ajan kuluessa. Se yllättää silloin, kun en ole varautunut. Tutun näköinen ryhti tai kävelytapa - onko se hän? Voiko olla? Vuosien jälkeenkin tietty laulu vie muistoihin läheisen viereen penkille. Repivä, sietämätön suru muuttuu haikeaksi muisteluksi, hengityksen salpaava kipu nielaisuksi ja kyyneleeksi silmänurkassa.

Voiko sanoa että olen tehnyt surutyön? Vaikka tuntisi suruprosessin vaiheet teoriassa, on aivan eri asia menettää rakas ihminen ja joutua surun valtaan. Tieto surun vaiheista saattaa toki auttaa ymmärtämään omaa ja läheisten muuttunutta käyttäytymistä.

Kuolemasta on hyvä puhua. On hyvä myös muistaa hiljattain kuulemani ajatus, että ihminen kuolee yhtenä päivänä ja kaikkina muina päivinä hän elää.

–

Kirjoitusharjoitus: Kirjoita kuolleelle läheiselle. Kysy, jos jokin asia jäi epäselväksi, pyydä anteeksi, jos jokin jäi vaivaamaan. Kiitä, jos kiitos jäi sanomatta. Kirjoita vastauskirje.

Vaikka ihminen on kuollut, suhde häneen jatkuu ja sitä voi työstää. Voi olla, että ymmärrät häntä paremmin, kun asetut hänen paikalleen vastauskirjettä kirjoittaessasi.