Kirjoittajatreffit

Yli satavuotiaan kauppahallin puna-mustaruutuinen kivilattia ja korkea, valoisa katto sekä koristeelliset pylväät antavat hienot puitteet kirjoittajatreffeille.

Kahvilan nurkkapöydässä näkyy tuttu hahmo, kirjoittajaystäväni, joka ehtii paikalle aina ennen minua. Hän huomaa minut. Ilahdun!

Alkuhalaus tuntuu hyvältä. Olemme tullee tutuiksi ja ystäviksi monen yhteisen vuoden aikana.

– Siellä on Lapinukon porokeittoa ja lohisoppaa. Minä taidan ottaa kalakeittoa, ystäväni sanoo. – Niin minäkin. Poro ei nyt kiinnosta.

Puhetta piisaa niin, että keitto ehtii jäähtyä. Lusikoimme loppuruuan hiljaisuudessa ja haemme vielä jälkiruokakahvin ja -teen.

Työnnän tarjottimen viereiselle pöydälle ja nostan repusta vihkon ja luistavan täytekynän. Haluan jo kirjoittaa!

Kuukausi on taas kulunut edellisestä kerrasta. Selaan vihkoa. "Ruska" oli aiheemme silloin. Vilkaisen tekstiäni. Tavanomaista pohdintaa: ongelma, kehittely, ratkaisu.

Mikä aihe valitaan?

– Mistä tänään kirjoitetaan, ystävä kysyy. – Sinun vuoro ehdottaa. – Kelpaako "Kirjoittajatreffit". Se tuli mieleen tuossa matkalla.

Alamme kirjoittaa. Ystävä näyttää pääsevän heti vauhtiin. Hänen vihreä lyijykynänsä etenee tasaisesti sivun laidasta toiseen, rivin toisensa perään. Monenlaisia töitä tehneet sormet pitelevät kynää napakasti. Kirjoittaja on siirtynyt ajatustensa maisemiin.

Minua häiritsee äänekäs keskustelu vasemmalla olevassa pöydässä. Joku on käynyt Virossa, jossakin oli paljon levottomia lapsia, joku äiti sai aivoverenvuodon lasten ollessa pieniä, onneksi äiti on toipunut.

Painan huomiota herättämättä vasemman korvan tukkoon peukalolla ja saan kirjoitusrauhan.

Mitä kirjoittajatreffit merkitsee minulle?

Kun kirjoitamme samasta aiheesta yhdessä, tuntuu kuin kokoaisimme isoa tilkkupeittoa yksi yhdestä, toinen toisesta päästä. Löydän etsimättä sopivat sävyt, sommittelen niitä näppituntumalla rinnakkain, harsin kokoon. Huomaan siitä syntyneen kuvion vasta silloin, kun katson kauempaa.

Saamme tämän päivän osuuden valmiiksi. Levitämme peiton näkyville. Ystävän sävyt ja minun kuosini sopivat yhteen yllättävän hyvin.

Lue sinä ensin!

– Aloita sinä. Luen kirjoitukseni, ystävä lukee omansa. – Olipa kiva kirjoittaa. Kynä lähtee täällä lentoon.

Puhumme, jatkamme ja laajennamme tarinaa. Vahvistamme saumat. Ompelemme sopivan väriset reunukset.

Tulemme siihen tulokseen, että vihko kannattaa ottaa esiin kotonakin ja käynnistää kone joka päivä. Sovimme seuraavan tapaamisen kuukauden päähän.

– Meillä on vielä aikaa. Kirjoitetaan treffitekstistä runo!

Sanojen ruudukko ilon ja ystävyyden koristeleikkausten reunustama.

Kynä vie pyytämättä perille.

Ystävän sanat ja minun, valonheittäjät, että näen kokonaisuuden.

–

Heimolaisten tuki on tärkeä. Toinen kirjoittaja osaa arvostaa ja jaksaa kuunnella tekstejäsi ja kirjoittajatreffit auttavat meitä pitämään kynää liikkeessä.