Kirjoita satu - satu tietää

Oli tyttö, joka asui kuusimetsän reunassa, puron rannalla sopivan kokoisessa talossa. Talo oli sopivan kokoinen hänen keholleen, mutta hänen ajatuksensa eivät sopineet talon sisään. Siksi tyttö kuljeskeli joka päivä pihanurmella, kuusimetsän poluilla ja puron rantamättäillä. Tyttö lauloi metsän tarinoita ja hyräili puron melodioita.

Talvisin pakkasen hyytämän jään alta ei kuulunut ainuttakaan loiskausta, mutta tyttö tiesi, että siellä vesi virtaa hiljaisena ja vahvana.

Eräänä sydäntalvena tyttö alkoi ajatella kevättä ja kevättulvaa. "Pääsisinpä puron matkaan", tyttö mietti. "Hyppäisin selkään ja lähtisin maailmalle."

Pakkasen hellittäessä tyttö kuuli jään risahtelevan. "Kohta näen puroveden", tyttö riemuitsi.

Muutaman sulayön ja kevätsateiden jälkeen jääkansi humahti alas ja murtui kappaleiksi. Ruskea vesi virtasi jään päälle, vettä valui rantamättäiden väleissä ja poluilla.

Tyttö työnsi kuusta vasten odottaneen veneen virtaan ja istui tuhdolle.

Koskaan aikaisemmin eivät pajut olleet vilisseet tytön silmissä niin nopeasti eikä tuuli ollut aikaisemmin heittänyt purovettä tytön poskille. Tyttö nauroi. "Lujempaa!"

Naapurin talo näkyi pajujen välistä, tyttö heilutti kättä. Naapurista katsottiin kummissaan. "Ei tulva-aikaan kannata purolle."

Vene keikkui ja tyttö sauvoi. "Onneksi kivet ovat piilossa."

Puro laajeni, siihen liittyi toisia, pienempiä ojia. Tyttö sauvoi, sauvoi virrassa.

"Joki", tyttö arvasi, kun vene lipui leveään, voimakkaasti virtaavaan uomaan, jossa ui jäälauttoja kuin pieniä saaria. Tytön täytyi kurottaa, jotta hän ylsi pohjaan. Vene kulki virran mukana. "Entä jos en pääse rantaan." Tyttö sohi sauvallaan ja huomasi, että sitä voi käyttää peräsimenä. Hän ohjasi veneen niemen suojaan ja sauvoi läheiseen lahteen.

Vieras ranta, vieraat virrat. "Minulla on vain vene ja sauva", tyttö tuumi ja sauvoi alajuoksuun rannan tuntumassa. "Minä tarvitsen airot."

Tyttö näki talon, käveli sinne ja esitti asiansa.

"Ei meillä ole ylimääräisiä airoja", talon emäntä sanoi. "Saat veistää ne itse, airopuuta meillä kyllä on."

Tyttö asettui taloon, veisti airot ja palkkioksi hän lauloi kuusi laulua kotiseudultaan. Kun airot olivat valmiit, tyttö astui jälleen veneeseen, tarttui airoihin, ohjasi veneen virtaan ja heilutti emännälle hyvästiksi.

Minne tyttö joutui, sitä ei satu kerro.

–

Kirjoitin sadun, kun mietin, mitä teen Sanamielen sivujen kanssa. Satu ohjaa minua muuttamaan jotain, "veistämään airot". Tästä lähtien kirjoitan blogiin kerran kuussa. Vapautuneella ajalla kehitän Sanamielen toimintaa ja työskentelen muun muassa lasten ja satujen parissa.

Kirjoitusharjoitus:

Kirjoita satu sellaisesta aiheesta, joka teettää sinulla ajatustyötä. Sadun päähenkilö olet sinä itse, askarruttava asia on joku sadun hahmoista. Muista, että sadussa kaikki on mahdollista.