Vanhaäiti

Vanhaäiti, minulla on aina ollut sinusta mielikuva, että et hymyile. Muistan sinut vähän kumarana, isona, rauhallisena ja totisena. Sinulla oli aina pitkä ruutuessu pitkän mekon päällä.

Kun tulin teille, vanhainpuolelle, seisoit yleensä hellan ääressä ja keitit jotain.

Tai sitten istuit keinutuolissa ja keinuskelit hiljaa. Vanhaisä värkkäsi jotain verstaassa tai istui tuolilla pirtin seinustalla. Hänellä oli ehkä kantele polvilla ja hän näppäili sitä. Ei puhuttu paljon.

Kuvassa olemme tuoneet sinulle kukan. Samia ja minua ujostuttaa, Eino näyttää niin pieneltä että hän ei vielä osaa ujostella. On varmaan aikainen kesäaamu, kun aurinko paistaa liiterin suunnasta. Minulla on tukka ihan pörrössä ja siitä päättelen, että olemme tulleet sinun luokse ilman lupaa omalta pihalta. Äiti olisi varmasti laittanut letit tai rusetin, jos olisi tiennyt että tulemme käymään. Minulla ja Einolla taitaa olla yöpaidatkin.

Sinä, Vanhaäiti hymyilet kuvaajalle. Ehkä teillä on yhteinen aikuisten sopimus, että ei nyt suututa lapsille kukan katkaisemista, kun ovat noin suloisia.

Kiitos siitä, että sinä olit yksi lapsuuteni peruskivistä. Et hätiköinyt puheissasi tai hoppuillut liikkuessa. Sinulla tuntui olevan aikaa ja tilaa lapsille. Ehkä mietit joskus, millaisia tyttöjä ja poikia sodassa kuolleiden poikiesi lapsenlapset olisivat olleet.

Minä tajusin sodan varjot vasta kouluiässä. Papan veljet olivat nimiä ja kuvia vanhainpuolen seinällä sekä kiviä sankarihautausmaassa. Mutta että sinä hymyilitkin, Vanhaäiti.

–

Kirjoitusharjoitus: Ota vanha kuva ja puhu kuvan henkilölle.

Olen saanut kuvan Marjaanalta ja se on luultavasti Hanna-tädin (Hanna Lukka) ottama.