Kirjoittaminen vie ydinasioihin

Jatulintarha Saanan huipulla. Jatulintarhassa käydään ytimessä.

Olen lähipäivinä saanut makustella terapeuttisen ja luovan kirjoittamisen eroja. Kirjallisuusterapiakurssin ohjaajan roolissa minulta odotettiin vastausta, kirjoittajakurssilaisen roolissa seuraan tilanteen kehittymistä.

– Eikö terapeuttinen kirjoittaminen ole samanlaista kuin luova kirjoittaminen? Kirjallisuusterapiakurssin opiskelija etsii kahden kirjoittamisen lajin ominaispiirteitä.

– Eikö kummassakin ole kyse siitä, että löydetään hyviä tehtäviä.

– Minä hahmotan siten, että niillä on eri tavoitteet.

Keskityn etsimään oikeita sanoja.

– Luovassa kirjoittamisessa tavoitellaan taideteosta, taiteellista lopputulosta. Terapeuttisessa kirjoittamisessa tärkeintä on se, että saa omat tunteet ja ajatukset sanotuksi. Ne eroavat myös siinä, mitä teksteille tehdään. Terapiakirjoitukset yleensä käsitellään ryhmän kesken ja jäsenet kertovat toisille oman kokemuksensa siitä. He ikään kuin peilaavat tekstiä itseensä.

Se toinen vertailutilanne tarjoutui kirjoittajakurssilla, johon osallistun. Sain tehtäväksi kirjoittaa dialogin, jossa kohtaan sellaisen ihmisen, jonka kanssa minulla on käsittelemättömiä asioita.

Tiesin heti, mistä kirjoitan. Kun kirjoitushetkeni alkoi, kuvittelin meidät juttelemaan ja annoin repliikkien tulla. Vaikka tein kirjoittajakurssin harjoitusta, sain puretuksi minua vaivanneen asian. Toki keskustelukaverini ei ole sitä käsitellyt eikä tiedä minun dialogistani, mutta kirjoitus auttoi minua.

On kiinnostavaa nähdä, kuinka tekstit käsitellään.

Ohjaajakin tarvitsee kursseja

Ylipäätään on kiintoisaa, virkistävää ja tarpeellista olla kurssilaisena. Odotan innokkaana opettajan näkökulmia ja tehtäviä. Haluan oppia uutta ja kokeilla oppeja käytännössä. Haluan saada palautetta omista tekeleistä ja silti jännitän puheenvuoroani ja ääni tärisee kun luen omaa kirjoitusta.

Ääneni tärisee myös silloin, kun luen tekstiä kirjallisuusterapiaryhmässä. Odotan, mitä se herättää kuulijoissa. Tulenko ymmärretyksi. Tiedän, että minun ei tarvitse pelätä kritiikkiä, koska kuulijat kuuntelevat sydämellään. He tutkivat, miltä teksti tuntuu heistä ihmisenä.

Lopulta minulle tulee tunne, että terapeuttinen ja luova kirjoittaminen ovat kaksoset. Ne ovat kasvaneet kohdussa samaan aikaan ja imeneet samaa äidinmaitoa. Ei siis ole kumma, että mikä tahansa kirjoitus, taideteos tai terapiaryhmässä kuultu teksti saattaa täräyttää sydäntä tai koskettaa kyyneliin asti. Ytimessä syntyneitä molemmat.